keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Valkosuklaa-vadelmajäädyke

Jihuu, mie valmistuin tänään luonnontieteiden kandidaatiksi! Ja nimipäiväkin on kaiken lisäksi! Tuntuu kyllä mahtavalta kun oon yliopiston penkkejä kulutellut jo aika monta vuotta niin nyt on edes jotkut paperit vaikkei vielä maisteri olekaan. Miul on tässä vähän muita kiireitä niin en ajatellut mitään juhlia järjestää, joten kutsuin vain sisarukset käväsemään skoolaamassa. Skoolaamiseen hankin Alkon uutuutta, Emma-cavaa, joka on Espoon modernin taiteen museon nimikkokuohuvaa. Sopi jotenki päivään :)

Tuparilahjaksi saatiin hieno silikoninen kukka-kakkuvuoka ja ajattelin ekaa kertaa testata sitä. Löysin helpon ja taatusti luotettavan vadelmajäädykereseptin Suuresta jälkiruokakirjasta, jota teki mieli vähän muokata ja mikäs siihen sopii paremmin kaveriksi kuin valkosuklaa. Olo oli kuin taiteilijalla kun levitin silikonisudilla valkosuklaata vuokaan.
Ohje näyttää muuten hämäävän pieneltä, mutta siitä tuli ihan älytön määrä. Hölmönä ajattelin et tuplaanpa varmuuden vuoksi koko reseptin ja nyt on pakkanen täynnä jäädykettä. Tavallisen kuivakakkuvuoan kanssa en uskaltanut leikkiä valkosuklaalla, joten osa jäädykkeestä on ihan plainina. Varmaan kannattaa kelmuttaa vuoka niin saa jäädykkeen irtikin.

Valkosuklaa-vadelmajäädyke
150 g valkosuklaata
1 tl öljyä

4 keltuaista
1 dl sokeria
1 dl vettä
4 dl kuohukermaa
3 dl vadelmia

Sulata valkosuklaa. Öljytä silikonivuoka ja pyyhi talouspaperilla liika öljy pois. Levitä valkosuklaa vuoan pohjalle. Tässä vaiheessa kannattaa tarkistaa, että silikonivuoan ympärillä on muovinen rinkula, joka pitää vuoan tukevana kun sen nostaa pakkaseen.
(Levitys vaatii ehkä vielä treenausta. No mutta..eteenpäin sano mummo lumessa) Laita vuoka pakkaseen siksi aikaa kun teet jäädykkeen.
Sekoita keltuaiset, sokeri ja vesi kattilassa. Kuumenna seosta voimakkaasti vatkaten kunnes se sakenee. Anna jäähtyä silloin tällöin sekoitellen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita soseutetut vadelmat joukkoon. Nostele vadelmakermavaahto jäädykeseokseen, kaada vuokaan ja pakasta vähintään neljäksi tunniksi.
Ota jäädyke pakkasesta vartti ennen tarjoamista, jotta sitä voi leikata helposti.

6 kommenttia:

  1. Vau! Onpa ihanan näköinen kakku :D Tulee fiilis, että mäkin haluan ruvata leipomaan (mitä en siis koskaan tee!) Onnittelut vielä nimppareista ja kandista, hurraa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Jee, go me! :D
    Tuli kyllä helpolla tosi hieno. Sopii juuri täydellisesti kuumaan päivään kuohuvan kera!

    VastaaPoista
  3. Vitsit miten hienon näköinen tosta tuli! VAU!

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Piti kyllä itekki astua taaksepäin ja ihastella hetki tota kun sain sen irti vuoasta. :)

    VastaaPoista
  5. Onnistuukohan kakku jos tekee tavalliseen kuivakakkuvuokaan (ei silikonivuoka)?

    VastaaPoista
  6. En ole kokeillut, mutta uskoisin sen onnistuvan ihan mainiosti kunhan vuoraa vuoan tuorekelmulla.

    VastaaPoista