tiistai 2. huhtikuuta 2013

Epäonnistumisten maaliskuu

Maaliskuussa blogi pysyi hiljaisena, mutta se ei johtunut suinkaan siitä, ettenkö olisi leiponut. Maaliskuussa tuli kokeiltua kaikenlaista uutta niin makean kuin suolaisenkin puolella. Testiin pääsi menestyksekkäästi nyhtöhirvestä tehdyt hampurilaiset, itsetehty majoneesi (ei ollenkaan niin vaikeaa kuin olin ajatellut), coleslaw ja tulipa tehtyä polentaakin ensimmäistä kertaa. Kaikki olivat oikein herkullisia.

Makealla puolella sen sijaan menestys ei ollut ihan niin vahvaa. Jännittävältä kuulostava self-saucing chocolate pudding, jossa löysän taikinan päälle kaadetaan kuumaa vettä, tuli uunista ulos suklaapuurona. Seuraavaksi yritin melko uhmakkaasti suklaakohokasta, joka tietenkin lässähti kymmenen sentin päässä uunista. Aina niin luotettavat uuniomenatkin olivat koostumukseltaan jotenkin outoja. Onneksi en ole kuitenkaan lannistuvaa sorttia.

Pääsiäinen meni anoppilassa Kotkassa ja olin saanut toiveen tehdä jonkun kakun pääsiäispöytään. Tammikuussa tehdyn ruusukakun epätasainen väritys oli jäänyt vähän harmittamaan, joten kävin ostamassa 20 senttisen irtopohjavuoan ja pakkasin pursotinpussin ja vuoan laukkuun ja suuntasin kohti Kotkaa. Tällä kertaa jaksoin lisätä väriä vain hieman kerrallaan ja liukuvärjäys onnistui. Kakku oli tosin niin korkea, että sen leikkaaminen oli jo hankalaa, mutta olipahan hieno ja hyvänmakuinen.
Ja valmistui sopivasti 31.3.

2 kommenttia:

  1. Ihana kakku, kokeilin kanssa joku aika sitten tuota ruusupursotusta, en tosin jaksanut alkaa tekemään tuota ombre värjäystä, saati sitten että olisin kakkutaikinaa värjäillyt. Tuo on kyllä hieno, ihanaa kun toiset jaksaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Välillä on kiva näperrellä oikein kunnolla, mutta eipä sitä itsekään yleensä jaksa.

      Poista