Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pellillinen herkkua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pellillinen herkkua. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Toscapiirakka

Uusi kamera ja uusi into taas ottaa kuviakin leipomuksista! Viimeisen lomapäivän herkutteluiksi tuli tehtyä perinteistä toscapiirakkaa. Oli ihanan kosteaa ja kuorrutettakin oli kerrankin tarpeeksi. Maku sen kun parani seuraavana päivänä ja oli vielä erinomaisen hyvää kolmantenakin päivänä. Hmm, ehkä pellillinen kahteen pekkaan oli vähän liiottelua :)

Ohje on Valiolta ja siitä tulee pellillinen. Kuorrutetta lisäsin - ihan varmuuden vuoksi! Pirkan mantelilastut tulee 100 g paketeissa, niin laitoin kaiken. Ekalla kerralla muuten unohtui kuorrutteen vehnäjauhot matkasta, mutta en kyllä huomannut suurta eroa. Hupsista.

Toscapiirakka
pohja:
4 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 dl kuohukermaa
200 g voita sulatettuna

kuorrutus:
125 g voita
2,5 dl sokeria
1 dl Valio kuohukermaa
2 rkl vehnäjauhoja
200 g mantelilastuja

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Vaahdota munat ja sokeri tymäkäksi valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää vaahdon joukkoon kerma ja jäähtynyt voisula kevyesti sekoittaen, Levitä taikina leivinpaperin päälle uuninpannulle. Paista piirakka uunin keskitasossa n. 12 minuuttia.
Valmista piirakan ollessa uunissa kuorrutus. Laita kaikki aineet mantelilastuja lukuunottamatta kattilaan. Anna kiehahtaa, sekoita välillä. Lisää mantelilastut vasta lopuksi, jotta ne ei murskaannu täysin.
Levitä kuorrutus puolikypsän piirakkapohjan päälle. Paista vielä n. 14 min eli kunnes pinta saa kauniin värin.
Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.

torstai 26. heinäkuuta 2012

90-luvun C-kasettikakku


Maisterin paperit tuli kouraan jo joulukuussa, mutta silloin muuttohässäköiden ja muiden takia siirsin juhlat kesälle. Kesällä on vaan niin paljon kivempi juhlia. Teeman päätin jo kuitenkin kauan aikaa sitten. Koko opiskeluaikana ei ollut yhtiäkään ysäribileitä, joten nyt oli aika korjata tämä huutava vääryys. Oon melko nolosti koukussa ysärimusaan, joten bileiden soittolistan suunnittelu oli työn alla ennen kutsujenkaan lähettämistä.

Kakku oli myös saatava teeman mukaiseksi ja pohdin helppoja 90-luvun muotoja. Loppusuoralle pääsi 8-bittinen Nintendo ja C-kasetti ja valkkasin helpomman eli C-kasetin. En ollut aiemmin tehnyt noin isoa kakkua, mutta se meni yllättävän kivuttomasti. Pellinen kakkupohjaa tuotti vähän päänvaivaa, mutta hyvän reseptin löysin Kinuskikissalta. Reseptissä luvattiin, että kolminkertaisenkin pohjan teko onnistuu ihan hyvin mikäli on vaan tarpeeksi iso astia ja näin oli. Meinasi vaan kädestä loppua voimat kahdentoista munan vatkaamisessa ja 4,5 litran boolimalja oli juuri ja juuri sopiva, joten jauhojen sekoittaminen oli turhan tarkkaa puuhaa. Koska kakun onnistuminen hieman jännitti, tein pohjat kaksi päivää ennen juhlia ja täytin sekä koristelin kakun edellisenä päivänä. Täytteessä käytin pakastemansikoita, koska eräs vieraista oli allerginen tuoreille.

Muina tarjottavina oli kielen värjääviä tikkareita, suolatikkuja, Hot Rod -sipsejä ja coctail-tikuista tehty klassikko, Kaalisiili. Hot Rodeja piti tietenkin syödä pujottamalla jokainen yksitellen omiin sormiinsa. Harmillisesti sormiin ei enää mennyt montaa kerralla.

90-luvun kakku
Pohja:
Kolme pellillistä kakkupohjaa, yhteen pohjaan tulee:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhoja
(2 rkl kaakaojauhetta)

Kostutus:
0,5 dl Bailey's-kermalikööriä
0,5 dl maitoa
tai
1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Täyte (kahteen väliin):
2 isoa pussia pakastemansikoita (oisko ollut 400g pusseja)
2 prk vaniljarahkaa
5 dl kuohukermaa

Sokerikreemi:
250 g voita (suolatonta tai vähäsuolaista)
1 tl vaniljasokeria
500 g tomusokeria
2 rkl vettä

Päälle:
3 pötköä mustaa marsipaania
½ pötköä valkoista marsipaania
½ pötköä punaista marsipaania

Aloita valmistamalla pohjat. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi ja kovaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista kun vatkaimilla pyöräytetty kuvio kestää hetken aikaa vaahdon päällä. Huonolla vatkauksella saa helpoiten kakkupohjan pilalle (ei ole kuohkea tai muna maistuu liikaa), joten malttia! Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne pienissä erissä taikinan joukkoon varovasti nuolijalla sekoittaen. Siivilöinnissä kannattaa myös olla rauhallinen, jotta taikinaan ei tule jauhopaakkuja. Kaada taikina (tai jos teit useamman satsin kerralla, vain osa siitä) leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Paista uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Levypohja palaa helposti, joten tarkkaile uunia. Kumoa valmis pohja sokeroidun leivinpaperin päälle (kääretorttupohjan tavoin) ja poista uunissa ollut leivinpaperi. Leivinpaperin voi jättää kakun päälle irroituksen jälkeen, jotta kaikki kosteus ei katoa. Anna kakkupohjien jäähtyä kunnolla ennen kakun täyttämistä.

Kakkupohjien jäähtymisen jälkeen tee täyte. Kakku kannattaa täyttää juhlia edeltävänä päivänä, jotta maku paranee. Sulata mansikat. Leikkaa kakkupohjat samankokoisiksi ja ota ylimääräistä reunaa talteen (kasetin korkeampi osa) Valuta sulaneista mansikoista ylimääräinen neste pois, jotta kakusta ei tule ihan vetelää. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita vaniljalla maustettu rahka kermaan. Sekoita kostutukseen tuleva maito ja Bailey's keskenään. Aloita kakun täyttäminen paksuimmalla kakkupohjalla suoraan tarjoiluastiaan. Kostuta pohjaa hieman vähemmän kuin normaalisti, sillä mansikoista irtoaa nestettä. Leikkaa mansikat puoliksi ja asettele puolet ensimmäisen pohjan päälle. Kakku jää helposti reunoilta matalammaksi, joten täytä rohkeasti vaan reunoja myöten. Kaada mansikoiden päälle puolet kermarahkaseoksesta. Aseta päälle toinen kakkupohja, kostuta, lado loput mansikat ja kermarahkaseos päälle. Laita viimeinen pohja kakun päälle ja kostuta sitä hieman reilummin kuin alempia. Muotoile C-kasetin korkeampi osa ylimääräisistä reunapaloista. Mikäli osat eivät meinaa pysyä paikoillaan, ne voi kiinnittää sokerikreemillä.

Mikäli kakun kuorruttaa juhlia edeltävänä päivänä tai juhlat on kuumaan kesäaikaan, kannattaa marsipaanin alle laittaa sokerikreemi eristämään kosteutta. Pehmitä voita esim. hieman mikrossa. Vatkaa voita kuohkeaksi ja sekoita vaniljasokeri. Lisää tomusokeri muutamassa erässä ja vatkaa kunnes kreemi on kuohkeaa. Lisää varovasti vettä. Suklaisen kreemin saat korvaamalla osan tomusokerista kaakaojauheella (n. 1 dl). Levitä kreemi esim. palettiveitsellä kakun päälle ja reunoille. Kreemin levityksessä kannattaa olla tarkka, jotta marsipaani saa tasaisen pinnan. Älä heitä ylimääräisiä kreemejä pois, vaan säilytä koristelua varten.

Marsipaanikuorrutuksessa suosittelen kaulimaan ensin valkoiset osat. Musta marsipaani värjää tosi helposti ja aina sitä jää vähän joko pöytään tai kaulimeen. Valkoisen levyn voi asettaa sivun odottelemaan vuoroaan. Yhdistä kolme pötköä mustaa marsipaania. Levitä tomusokeria pöydälle, kaulimeen ja marsipaanin päälle ja kauli marsipaani reilusti kakkua isommaksi levyksi. Tomusokeri toimii marsipaanin kanssa  tavallisen taikinan jauhojen tapaan kaulimisen apuna. Älä kuitenkaan laita ihan desitolkulla tomusokeria, jotta mustan kakun sijaan et saa harmaata kakkua. Marsipaania ei myöskään kannata kaulia liian ohueksi, jotta se ei repeydy kakun päälle nostettaessa. Kun marsipaani on kaulittu sopivan ohueksi (ja se vielä irtoaa pöydästäkin... :)), voit nostaa sen kakun päälle pyöräyttämällä marsipaanilevyn ensin kaulimen ympäri. Aloita marsipaanilevyn tasoitus kakun keskeltä ja siirry laitoja kohti. Laidoilla auta kädellä ja venytä marsipaania hieman alaspäin, jotta marsipaani ei jää ryppyyn. Leikkaa veitsellä ylimääräiset kuorrutteet laidoilta. Koristele haluamallasi tavalla ja tarvittaessa pyyhkäise hieman kostutetulla pullasudilla ylimääräiset tomusokerit pois. Koristeiden kiinnittämiseen voi käyttää ylimääräistä sokerikreemiä.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Raparperitoscapiirakka

Lisää raparperia! Tämän kevään viimeisen työpalaverin kunniaksi leivoin kokoustarjouluiksi piirakkaa. Piirakkaan pääsi loput pomon tuomat raparperit ja toimiston ainoan manteliallergikon ollessa jo lomalla, repäsin ja tein toscapiirakan. Resepti on bongattu edellistä raparperiherkkua etsiessä Hesarin reseptihausta ja siitä tulee pellillinen. Kuorrutetta olisi voinut olla paljon enemmänkin eli suosittelen tekemään tupla-annoksen, mutta hyvää oli.

Raparperitoscapiirakka (pellillinen)
4 munaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjahoja
2 tl leivinjauhetta
100 g margariinia sulatettuna

1 l ohuita raparperiviipaleita (2-3 isoa vartta)

Kuorrutus:
50 g margariinia
1 dl sokeria
½ dl kuohukermaa
1 ½ rkl vehnäjauhoja
 100 g mantelilastuja

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Pese, kuori ja leikkaa raparperit ohuiksi viipaleiksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata rasva ja anna jäähtyä. Sekoita munavaahtoon jauhot, leivinjauhe ja rasva kevyesti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperin päälle uuninpellille. Ripottele raparperiviipaleet taikinan päälle. Paista uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.

Taikinan paistuessa kiehauta kuorrutuksen aineet kattilassa. Mikäli haluaa varmistaa, että mantelilastut pysyvät ehjänä, voi ensin kiehauttaa muut ainekset ja lisätä lopuksi mantelilastut sekaan. Levitä kuorrute puolikypsän pohjan päälle ja paista piirakkaa vielä noin 10 minuuttia kunnes pinta on kauniin vaaleanruskea.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Mustikkakakku

Niin vaan kaksi vuotta on ehtinyt vierähtää siitä kun ekan kerran kirjoittelin tänne :) Huimaa. Postaustahti on alkuinnostuksen jälkeen hiljentynyt, mutta intoa riittää edelleen. Leivottua tulee muutaman kerran kuussa, mutta nykyään tulee tehtyä samoja juttuja kun ei jaksa etsiä uutta kokeiltavaa. Joskus kuitenkin jaksaa kokeilla ja löytää niin hyvää, että sitä hehkuttaa muillekin. Oli siis taas aika ottaa itseään niskasta kiinni kun huomasin Tuulin bloganneen jo omista kokkailuistaan.

Ystävän tupareihin päätin viedä lahjaksi jotain herkkua ja töissä ääneen pohtimisen seurauksena lahjaksi valikoitui Pirkan Mustikkakakku. Töiden jälkeen kauppaan ja kohti kotia leipomishommiin. Tai sitten ei... Kotiovella tajusin, että avaimet ovat jo kotona eivätkä siis laukussa kuten olisi toivottua. Ovella tajusin myös, että vara-avaimet omistava poikaystävä on töissä puolen tunnin bussi+junamatkan päässä, joten hänestäkään ei ollut tähän hätään hyötyä. No, ei kun soitto illan emännälle, että sopiiko tulla hänen luokseen leipomaan ja niin, voisiko saada vaikka vähän luomiväriäkin lainaksi. Töihin olin sentäs mennyt ihan näteissä vaatteissa, joten niistä ei kriisiä tullut ja ripsivärikin löytyi laukun pohjalta (luonnollisesti, koska sehän on tärkeämpi kuin, no vaikka ne kotiavaimet :)). Uudestaan siis kauppaan ostamaan ystävän kaapista puuttuvat ainekset ja kohti juhlia.

Loppu hyvin, kaikki hyvin piti jälleen paikkansa, sillä mikäs ystävän luona on leipoessa kun on hyvää seuraa ja lasissa kuohuvaa. Mustikkakakku koki muodonmuutoksen ja tein sitä pellillisen kertomalla kakun ainekset 2,5:lla ja täytteen ainekset 3:lla. Ja oli muuten todella hyvää ja mehevää ja toimi oikein hyvin isommassakin kooossa! Koristelussa käytetyt hillittömän kokoiset pensasmustikat aiheuttivat illan aikana suunnattomasti hämmästystä. Olivat oikein hienoja joo, mutta maku ei ollut yhtä hyvä kuin nortsimustikoissa.

Ja jee, onnea Golosa 2v :)

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Mutakakku

Töissä oli taas pienimuotoinen virkistysilta kun pidettiin peli-ilta. Mie ja yks työkaverini vastattiin ruokapuolesta ja piti saada jotain a)helppoa, b)nopeaa ja c)pähkinätöntä, laktoositonta jne. Onneksi mein työpaikan pähkinäallergikot eivät ole pahimmanlaatuisia, vaan voivat syödä tuotteita, jotka saattavat sisältää pähkinää. Illan menuksi valikoitui kreikkalainen salaatti ja pellillinen mutakakkua.

 Resepti mutakakulle löytyi Fazerin leivontasuklaapaketin kyljestä. Työkaverin kanssa pohdittiin, että suklaata ei selvästikään ole tarpeeksi, joten heitettiin sekaan vielä noin desin verran kaakaojauhetta. Ohjeesta tulee kakkuvuoallinen. Mie kerroin ohjeen 2,5 kertaiseksi, jolloin se oli passeli pellille ja kauppaan. Aina semmoset reseptit on kivoja mihin menee aina paketillinen vaikka munia ja margariinia :)

Mutakakku maistui oikein hyvin kaikille. Ja voitin tottakai Aliaksessa. (Menolipussa koetusta tappiosta ei puhuta.) Jo-o, voitin. Hienosti ja ylivoimaisesti.

Mutakakku
kakkuvuokaan / pellillinen
200 g / 500 g tummaa suklaata
200 g / 500 g margariinia
4 / 10 munaa
2 dl / 5 dl sokeria
2,5 dl / 6,25 dl vehnäjauhoja
1 tl / 2,5 tl leivinjauhetta
(n. ½ / 1 dl kaakaojauhetta)

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sulata suklaa. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Kaada sula suklaa ja margariini munasokeriseokseen. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe (sekä, niin halutessasi, kaakaojauhe). Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan tai leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille. Paista uunin alatasossa 15-20 minuuttia. Mutakakun kuuluu jäädä sisältä hieman löysäksi. Jäähdytä kakku kunnolla, jotta sitä on helpompi leikata. Mutakakku on herkullinen seuraavanakin päivänä. Tarjoile joko sellaisenaan tai vaikkapa vadelmien ja jäätelön tai kermavaahdon kera.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Mokkapalat

Muuton jälkeen on aina kiva kutsua ystäviä kylään ihmettelemään uutta kotia ja emännöinti on miusta hauskaa. Päätin olla ovela ja ajatella kauaskantoisesti, joten leivoin pellillisen mokkapaloja, tuota kasariklassikkoa, pakkaseen, jotta sieltä voi sitten ottaa aina pari palaa tarjottavaksi. Hieman on keski-ikäinen olo, mutta ehkä se kuuluu asiaan kun muuttaa asuntoon, jossa lukee nimi ovessa ja on muutenkin kovin aikuinen (asunto siis, ei asukas). Mokkapalat sulaa nopeasti ja miun mielestä maku ei muutu mitenkään pakastamisen takia. Mie tykkään leikata reunat pois ja laittaa loput paloiksi ja pakastepusseihin.
Ohje on Kotiruoka-kirjasta.

Mokkapalat
4 munaa
3 dl sokeria
150 g margariinia
2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
5 dl vehnäjauhoja

kuorrutus:
4 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g sulatettua margariinia
n. 4 rkl kahvijuomaa

koristeeksi nonparelleja tai kookosjauhetta

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasossa 15-20 minuuttia.
Sekoita kuorrutuksen kuivat aineet kulhossa. Lisää rasva ja kuumaa kahvia vähitellen, kunnes saat sopivan notkean seoksen. Kaada kuorrutus hieman jäähtyneen kakkulevyn päälle ja levitä veitsellä tai lastalla tasaiseksi. Ripottele halutessasi koristeita, anna jäähtyä ja leikkkaa palasiksi.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Porkkanakakku (pellillinen)

Niin vaan päivät vaihtuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi ja blogi pysyi hiljaisena. En vaan löytänyt itsestäni intoa leipoa ja sitten kun leipomisinto löytyi, pitäydyin tutuissa ja turvallisissa resepteissä. Nyt on elämäni hieman rauhoittunut ja löytänyt uudet ja erilaiset uomansa, joten eiköhän blogissakin taas nähtä uusia herkkuja.

Olen aloittanut kokopäivätyöt ja meillä on vaihtuva kokoustarjoilunakki. Pari kuukautta pääsin luistamaan hommasta, mutta tällä viikolla viimein miekin pääsin kahvinkeittäjäksi. Töissä on ollut hieman hiljaisempaa,joten hyvin ehdin aamusella leipoa ja sitten iltapäivällä päällystää. Kuva jäi tosin ottamatta, mutta ehkä jokainen osaa kuvitella miltä pellillinen porkkanakakkua näyttää. Oli muuten ihanaa kun töissä leijaili kakun tuoksu koko aamun, työkaverit jo toivoi miuta joka viikko leipomaan :) Resepti on tosi helppo ja maukas ja on googlailemalla löytynyt jostain blogista, en osaa sanoa tarkemmin.

Porkkanakakku
4 munaa
4 dl sokeria
6 dl porkkanaraastetta (n. 400g / 8 kpl porkkanoita)
2 dl öljyä
4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta

kuorrute:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl tomusokeria
50 g margariinia sulatettuna

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Raasta porkkanat. Vaahdota munat ja sokeri antaumuksella vaaleaksi vaahdoksi. Lisää porkkanaraaste, öljy ja kuivat aineet. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista keskitasolla n. 30 minuuttia.

Vatkaa kuorrutteen aineet sekaisin ja päällystä jäähtynyt kakku. Kakun voi tehdä jo edellisenä päivänä ja kuorruttaa vasta tarjoilupäivänä.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Paholaisen piirakka

Mie opiskelen Helsingin yliopistossa ja oon mukana osakunnan jutuissa. Lauantaina juhlittiin miun luona osakunnan daamipäivällisten etkoja ja ne alkoi jo kolmelta, joten tein vähän tarjottavia ettei ihan nälissämme mennä juhlimaan. Daamipäivällisillä ideana on siis se, että miehet suunnittelevat yllätysteeman mukaisen ohjelman ja sen ympärille kootaan kolmen ruokalajin illallinen kaikkine ohjelmineen. Ja tietenkin miehet tekee kaiken ja naiset vaan istuu ja nauttii. Keväisin on sitten aina herrapäivälliset.
Etkoille saapuikin naisia sankoin joukoin ja Välimeren pannarin sekä karpaloboolin lisäksi tämä Paholaisen piirakka maistui oikein hyvin. Mitä nyt kaikelta laittautumiselta kerkesin kuulemaan... Ensimmäiset daamit kun saapui paikalle niin emännällä oli vielä hiukset märkinä ja verkkarit jalassa. Onneks kaverit auttoivat hiustenlaitossa.

Paholaisen piirakka

5 dl vehnäjauhoja
4 3/4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 dl kaakaojauhetta
50 g margariinia sulatettuna
2 ½ dl vettä
3 munaa
marianne-crushia

kuorrutus:
230 g tomusokeria
70 g pehmeää margariinia
4 rkl maitoa
2 tl vaniljasokeria
marianne-crushia

Sekoita kuivat aineet keskenään (marianne-crushia lukuunottamatta) ja lisää margariini sekä vesi vatkaten. Miulla meinas taikina kiivetä sähkövatkainta pitkin ylös, että kannattaa vatkailla vähän kerrallaan. Lisää munat ja vatkaa pari minuuttia. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja ripottele marianne-crushia reilu puoli pussillista leivinpaperille. Kaada taikina päälle. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.
Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään (marianne-crushia lukuunottamatta) ja levitä pohjan päälle. Halutessasi tee haarukalla kuvioita. Itelläni oli kiirus suihkuun niin ripottelin vaan marianne-crushit päälle. Leikkaa palasiksi ja nauti!

ps. Tänä vuonna teemana oli Neuvostoliitto. Aikaisempia teemoja on ollut mm. kieltolaki, kauhu, elokuvan kuvaukset ja murhamysteeri. :)

maanantai 12. lokakuuta 2009

Suklaa-toffeeneliöt


Viime lauantaina juhlittiin miun ja Juhan tupareita ja sinne löysin kivan reseptin Suklaaherkut-kirjasta. Siellä nimenä on Miljonäärin murotaikinaneliöt, mutta ei se kyllä kovin kuvaava nimi ole. Noista tuli todella makeita ja ne olivatkin ainoita mitä jäi yli. Toffee on tehty kondensoidusta maidosta ja sitä löytyy hyvin varustelluista ruokakaupoista ja esim. Stockmannilta tai virolaisista ruokakaupoista. Ja toffee todellakin kannattaa tehä teflonkattilassa. Miulla ei semmosta ollut niin se paloi vähän pohjaan kunnes Juha saapui kotiin ja muistutti, että onhan meillä aika korkealaitainen teflonpaistinpannu, jossa sitten keittelin toffeeta loppuajan. Ohje oli alunperin kirjassa neljälle hengelle ja triplasin sen niin sain pellillisen. Palaset kannattaa leikata tosi pieniksi.

Toisena makeana vaihtoehtona oli suklaatäytekakkua, jossa täytteenä oli tällä kertaa yksi kerros valkosuklaatäytettä ja yksi kerros tummasta suklaata tehtyä täytettä. Päälle laitoin loput suklaatäytteestä ja koitin taiteilla kermavaahtopursotukset, mutta se ei ihan onnistunut (ainakaan niin hyvin kuin piti) niin ne on vain lätkitty jotenkin päälle. Koristeet tein edellisen kakun ylijäämä-vaahtokarkkifondantista. Ihan hyvin oli säilynyt pakastepurkissa jääkaapissa. Vähän käytin sitä mikrossa niin pehmeni sopivasti. Kakun vieressä muuten näkyy ennakko-tuparilahjaksi saatu korkokengän muotoinen kakkulapio, valtavan ihana!

Oli kyllä tosi kivat pirskeet, kiitos vaan vieraille. Naapurit tuskin tykkäs kun laulettiin baarin jälkeen karaokea meillä kotona, mutta ajattelin kun kukaan ei valita niin sopii jatkaa. Vähän itsekästä joo, mutta talossa kun suurin osa tuntee toisensa ni ite ainakin laitan suht nopeesti viestiä jos yli puolen yön juhlitaan ja mölistään. Tuparilahjoista täytyy muuten mainita Ullanunelma-blogiakin pitäneen Ulla Svenskin Ullan unelmakakut -kirja. Tuskin maltan odottaa, että pääsen testailemaan reseptejä!

Suklaa-toffeeneliöt

6 dl jauhoja
375 g margariinia pieninä paloina
12 rkl fariinisokeria

Päällyste
165 g margariinia
12 rkl fariinisokeria
3 prk maitotiivistettä (á 397g)
450g maitosuklaata
(50g valkosuklaata)

Nypi voi jauhoihin kunnes seos on nokareista. Lisää sokeri ja vaivaa kiinteäksi taikinasti. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun pellin pohjalle ja pistele joka puolelle reikiä haarukalla. Paista 190 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes paistos on kullankeltainen.
Pane päällysteen voi, sokeri ja maitotiiviste teflonkattilaan ja kuumenna varovasti jatkuvasti hämmentäen kiehumispisteeseen. Vähennä lämpöä ja keittele muutama minuutti kunnes seos on kullankeltaista ja sakeaa. Päällysteestä siis tulee aika jäykkää, joten malta vain sekoitella. Kaada päällyste murotaikinan päälle ja anna jäähtyä.
Kun päällyste on jähmettynyt, sulata maitosuklaa kuumuutta kestävässä astiassa poreilevan vesikattilan yllä. Levitä sulanut suklaa päällysteen päälle ja jätä kiinteytymään viileään paikkaan. Ja todellakin kannattaa odottaa ihan rauhassa, sillä on suklaan laittaa ennen kuin toffee on jäähtynyt, ainekset sekoittuvat keskenään.

Suklaan jähmetyttyä voit halutessasi tehdä päälle marmoroinnin. Sulata valkosuklaata ja tee leivinpaperista pursotin, jolla voi vedellä raitoja maitosuklaan päälle. Ite yritin ensin lusikalla laittaa, mutta eihän siitä nättiä tullut. Sitten vedä joko cocktailtikulla tai veitsen kärjellä poikkiviivoja vuoronperään ylös ja alas ja tsädäm, hieno marmorointikuvio on valmis. Marmorointia voi käyttää myös esim kinuskikastikkeella kermavaahdon päälle jne jne.
Anna valkosuklaankin jähmettyä ja leikkaa tangoiksi tai neliöiksi.