maanantai 11. kesäkuuta 2012

Raparperitoscapiirakka

Lisää raparperia! Tämän kevään viimeisen työpalaverin kunniaksi leivoin kokoustarjouluiksi piirakkaa. Piirakkaan pääsi loput pomon tuomat raparperit ja toimiston ainoan manteliallergikon ollessa jo lomalla, repäsin ja tein toscapiirakan. Resepti on bongattu edellistä raparperiherkkua etsiessä Hesarin reseptihausta ja siitä tulee pellillinen. Kuorrutetta olisi voinut olla paljon enemmänkin eli suosittelen tekemään tupla-annoksen, mutta hyvää oli.

Raparperitoscapiirakka (pellillinen)
4 munaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjahoja
2 tl leivinjauhetta
100 g margariinia sulatettuna

1 l ohuita raparperiviipaleita (2-3 isoa vartta)

Kuorrutus:
50 g margariinia
1 dl sokeria
½ dl kuohukermaa
1 ½ rkl vehnäjauhoja
 100 g mantelilastuja

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Pese, kuori ja leikkaa raparperit ohuiksi viipaleiksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata rasva ja anna jäähtyä. Sekoita munavaahtoon jauhot, leivinjauhe ja rasva kevyesti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperin päälle uuninpellille. Ripottele raparperiviipaleet taikinan päälle. Paista uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.

Taikinan paistuessa kiehauta kuorrutuksen aineet kattilassa. Mikäli haluaa varmistaa, että mantelilastut pysyvät ehjänä, voi ensin kiehauttaa muut ainekset ja lisätä lopuksi mantelilastut sekaan. Levitä kuorrute puolikypsän pohjan päälle ja paista piirakkaa vielä noin 10 minuuttia kunnes pinta on kauniin vaaleanruskea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti