perjantai 30. huhtikuuta 2010

Tuulihatut (vaniljatäytteellä)

Kun meteorologi Tuuli valmistuu, eihän juhlissa voi tarjota muuta kuin Tuuli-hattuja! :) En ollut ikinä ennnen tehnyt, mutta ajattelin ettei kai se nyt voi olla niin vaikeaa. Ja ei ollut! Vaniljakiisselin kanssa oli vähän säätämistä, mutta kyllä siitäkin sitten lopulta tuli tarpeeksi paksua. Tuulihatuista olisi voinut tehdä pienempiä, mutta maukkaita ne olivat näinkin.
Oli muuten mahtavat valmistujaiset. Juhlakalut (joita siis oli kaksi) olivat ulkoistaneet osan tarjoiluista, joten ei varmaan ollut niin stressaavaa valmistella pirskeitä. Mie tein juustokakun ja tuulihattujen lisäksi väinämöisen palttoonappeja savulohi- ja mozzarellatäytteillä sekä minttuisia dominotryffeleitä, jotka tällä kertaa olivat (tai ainakin yrittivät olla) mini-cupcakeseja. Teemana oli 50-luku, jonka mie toteutin vain pukeutumisessa. Tykkään kyllä muutenkin pitää mekkoja, joten sain hyvän tekosyyn ostaa söpön mekon.

 

Ohje on suorastaan nostalgisesta Suuresta Jälkiruokakirjasta. Vaniljakiisselille on vähän vaikea kertoa ohjetta, koska mie tein ensin vaniljakiisselin, joka oli ihan liian löysää. Löysää kiisseliä sitten ensin korjasin vaniljakreemijauheella, muttei mitään tarvittavan suurta muutosta tapahtunut. Lopulta tein vaniljakreemijauheesta kreemiä, jonka sitten sekoitin kiisseliin ja viimein kiisseli oli tarpeeksi paksua pursotettavaksi. Vaniljakreemijauhe on muuten näppärä kermavaahdon jämäköimättiseen ja sitä löytyy mm. isommista K-kaupoista.

ps. Oikein hyvää vappua! Kuten aavistelin, piknikille lähtee mukaan valkosuklaajuustokakkusia. Suolaiseksi kaveriksi kakkuset saavat Nigellan vesimeloni-fetasalaattia, nams! Pitää toivoa, että sää suosii huomenna piknikkiä.

Tuulihatut
taikina:
200 g margariinia
6 dl vettä
4 dl vehnäjauhoja
6 munaa

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Kuumenna rasva ja vesi kiehuvaksi teflonkattilassa. Lisää jauhot ja sekoita voimakkaasti, kunnes taikina irtoaa kattilan pohjasta. Älä jatka sekoittamista pidempään.
Nosta kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä. Lisää munat yksitellen ja vatkaa vähintään 5 minuuttia aina munan lisäämisen jälkeen. Runsas vatkaaminen saa tuulihatut kohoamaan kauniisti.
Lusikoi taikinasta nokareita leivinpaperin päälle. Paista uunin alaosassa 20-35 minuuttia tuulihattujen koosta riippuen. Älä avaa uuninluukkua 10 ensimmäisen minuutin aikana, sillä tuulihatut ovat herkkiä vedolle. Valmiit tuuli hatut ovat vaaleanruskeita, kevyitä ja kuivia. Anna jäähtyä ja pursota täytteeksi esimerkiksi vaniljakiisseliä.

2 kommenttia:

  1. Mmm!! Näyttää hyvältä! Miten sä oot tehnyt palttoonappien täytteen?

    / Michaela :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Savulohitäytteeseen tuli 250g savulohta, 200 g valkosipulituorejuustoa, ruokalusikalliset sinappia ja sitruunamehua, ruohosipulia ja mustapippuria. Mozzarellatäytteeseen laitoin basilikaa, mozzarellaa, aurinkokuivattua tomaattia ja pestoa.
    Teen perjantaina oleviin juhliin noita taas kun oli niin hyviä!

    VastaaPoista