Ylläolevassa kuvassa näkyvä versio ei ole itseasiassa edes se, joka päätyi kakun päälle, sillä Kotkassa tietty esittelin heti ylpeenä kruunua ja takaisin lasia vasten laitettaessa hajotin sen. Onneksi ehdin tehdä uuden.. Tulipahan testattua myös se, että pienellä määrällä ei haittaa vaikka käyttäisi nestemäistä elintarvikeväriä.
Pinkki prinsessakruunu
1 munanvalkuainen (tai vain osa siitä, mikäli teet tasan tämän yhden kruunun)
n. 2 dl tomusokeria
(pari pisaraa sitruunamehua)
punaista elintarvikeväriä
pehmeitä hopeahelmiä
Piirrä tai jäljennä haluamasi kuvio leivinpaperille. Teippaa kuvio isoon lasiin ja teippaa päälle toinen leivinpaperin palanen. Vatkaa munanvalkuainen ja noin puolet tomusokerista vaahdoksi. Lisää elintarvikeväriä haluamasi määrä. Mikäli tahdot voimakkaan värin, kannattaa käyttää pastaväriä tai jauhemaista elintarvikeväriä. Lisää tomusokeria niin paljon, että saat melko kiinteän pursotettavan massan. Liian löysänä pikeeri vain leviää. Joissain ohjeissa käsketään lisäämään sitruunamehua, jonka muistin ensimmäisessä versiossa, mutta en sitten enää toisessa ja ihan hyvin toimi ilmankin.
Lusikoi pikeeri minigrip-pussiin ja leikkaa kulmasta ihan pieni pala pois. Testaa pursotusjälkeä esim. leivinpaperille ja tarvittaessa isonna reikää. Peitä jäljelle jäänyt pikeeri kostutetulla talouspaperilla, jotta se ei kuivu.
Pursota kruunusta pieni osio kerrallaan ja lisää heti hopeahelmet paikoilleen. Halutessasi voit pursotella useamman kerroksen (kuten ensimmäisessä versiossa, jossa ensin pursotin paksummalla ja sitten ohuemmalla uudestaan päälle). Anna kuivua vuorokauden ajan. Irrota leivinpaperit lasista varovasti ja pujota kruunu leivinpapereineen irti lasista. Irrota leivinpaperi varovasti kruunusta ja laita kruunu kakun päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti