keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Raparperia ja mascarpone-vaahtoa

Blogi joutui jäämään vähän taka-alalle, kun koko kevät hurahti ohi hienoja kemuja järkkäillessä. Kotona tuli syötyä vähän milloin mitäkin, koska aika meni läppärin ja puhelimen seurassa. Onneksi juhlat onnistuivat tosi hyvin ja kaikki osallistujatkin tuntuivat tykkäävän, joten ei ollut hukkaan heitettyä aikaa.

Tällä kertaa herkuttelun mahdollisti oma esimieheni, joka toi oman pihansa raparperia miulle. Osa raparpereista jäi odottamaan huomista ja osa päätyi tänään jo lautaselle. Jäi kassillisesta kyllä muillekin työkavereille. Olin päättänyt tehdä brie-mansikkasalaattia iltapalaksi, koska Vanhan terassilounaalta jäi annoskateus samaisen esimieheni popsiessa kyseistä salaattia maanantaina. Kaipailin jotain mansikkaista raparperiherkkua, jonka löysinkin Hesarin reseptihausta. Ja olipahan hyvää! Raparperi jäi sopivan rapsakaksi, mutta ei kuitenkaan liian kirpeäksi. Reseptistä tulee 4 annosta.


Raparperia ja mascarpone-vaahtoa
Raparperit
2 3/4 dl vettä
3 ½ dl sokeria
1 rkl hunajaa
½ vaniljatankoa
1 kanelitanko
 raparperia (2-3 isoa vartta / 350 g)

Tarjoiluun:
n. 1 l mansikoita

Mascarpone-vaahto:
250 g mascarpone-juustoa
4 rkl tomusokeria
1/2 vaniljatangon siemenet (käytä tanko raparperin haudutusliemeen)
1 sitruunan mehu
2 dl kuohukermaa
 
Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen. Mittaa kattilaan vesi, sokeri, hunaja ja kanelitanko. Halkaise puolikas vaniljatanko ja kaavi veitsellä siemenet mascarponevaahtoa varten talteen. Kuumenna seos ja keitä pari minuuttia.
Pese raparperit (halutessasi kuori hieman) ja leikkaa ne vinoittain 4 sentin paloiksi. Lado palat uunivuokaan. Kaada kuuma liemi raparperipalojen päälle ja peitä vuoka kannella tai foliolla. Kypsennä raparperia 15–20 minuuttia, kunnes palat ovat pehmenneet. Anna palojen jäähtyä liemessään.
Sekoita vaniljatangon siemenet mascarpone-juustoon. Lisää tomusokeri ja sitruunamehu, sekoita tasaiseksi. Vaahdota kuohukerma löysäksi vaahdoksi ja lisää se varovasti nostellen mascarpone-seokseen.
Leikkaa mansikat lohkoiksi ja asettele mansikoita, raparperia ja mascarpone-vaahtoa neljään kulhoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti