sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Banaanipannarit

Täydelliseen sunnuntai-aamuun kuuluu iso kuppi teetä, herkullista aamupalaa ja Hesari. Eikä kiirettä mihinkään. Me ollaan poikaystäni Heikin kanssa suunniteltu pitkään banaanipannareiden tekoa erään biisin takia, joten piti viimein ruveta suunnitelmista tekoihin. Reseptistä tulee noin tusinan verran pannareita ja ohje löytyi täältä. Joten tässä hieman taustamusaa leivonnalle:

Banaanipannarit
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 muna
2,5 dl maitoa
2 rkl öljyä
2 kypsää banaania

Sekoita kuivat aineet keskenään. Muussaa banaanit joko haarukalla ja minigrip-pussissa puristelemalla. Sekoita banaanimössöön muna, maito ja öljy. Sekoita molemmat seokset taikinaksi. Taikina saa jäädä hieman paakkuiseksi.
Lämmitä paistinpannulla loraus öljyä ja paista pannarit molemmilta puolilta vaaleanruskeiksi. Hyvä määrä taikinaa on reilu puoli desiä. Tarjoa esimerkiksi siirapin kera.

1 kommentti:

  1. Hei!

    Olemme hiljattain lanseeranneet sivun Etsiresepti.fi, jossa käyttäjät voivat etsiä reseptejä satojentuhansien ruokasivujen ja ruokablogien joukosta.

    Olemme huomanneet, että sinun blogissasi on monta hyvää reseptiä ja haluaisimme ehdottaa sinulle, että käyt katsomassa ruokablogilistamme kärkeä tästä: http://www.etsiresepti.fi/ruokablogienk%C3%A4rki

    Jos haluat lisätä oman ruokablogisi listaan ja listata reseptisi Etsiresepti.fi hakemistoon (ilmaiseksi) sinun täytyy vain seurata ohjeita tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-k%C3%A4rkeen

    Konsepti on jo olemassa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Meidän kauttamme blogit saavat päivittäin tuhansia vierailijoita, ja suosituimmat saavat viikoittain jopa yli 20 000 kävijää.

    Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

    Ystävällisin terveisin,

    Ann-Sofi
    Etsiresepti.fi, Hittarecept.se,
    Findeopskrifter.dk, Alleoppskrifter.no

    VastaaPoista