keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Kiwoffee eli kiivi-toffeekakku


Joillekin saattaa olla tuttu banoffee-torttu tai banoffee pie, jossa on toffeeta, banaania ja kermavaahtoa. Kakkukerhossa Anni sitten päätti tehdä sitä, mutta innovatiivisesti korvasi banaanit kiivillä, joten lopputulos ei ollut ihan niin ällömakea. Rakastuin kakkuun ihan totaalisesti ja olenkin tehnyt sitä useamman kerran sen jälkeen. Ainesosia ei ole kovin montaa, joten tämä ei ole myöskään kauhean kallis. Toffee tehdään kondensoidusta maidosta, mitä nykyään löytyy aika hyvin isoista ruokakaupoista (ainakin joistain k-supermarketeista), Stockmannilta sekä etnisistä ruokakaupoista.

Kiwoffee

300 g digestive-keksejä
100 g margariinia

täyte:
397 g kondensoitua maitoa
4 kiiviä
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria

Murenna keksit ja sekoita sulatetun margariinin kanssa. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Taputtele keksimuruseos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottelemaan täytteen valmistumista.
Irrota kondensoidun maidon etiketit ja laita tölkki kattilaan, jossa on kiehuvaa vettä, pariksi tunniksi. Parin tunnin jälkeen kuumuus on tehnyt tehtävänsä ja tölkin sisältö on muuttunut toffeeksi. Liesi saa olla aika kuumalla, muuten tulee liian löysää. Avatessa tölkkiä kannattaa odotella ensin hetki ja sittenkin olla varovainen ettei kuumaa toffeeta räisky ympäriinsä. Kaada toffeet pohjan päälle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.
Vaahdota kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Pilko kiivit ja laita reilu puolet toffeen päälle, sitten kermavaahto ja loput kiivit koristamaan kakkua.

Jos tölkin laittaminen kiehuvaan kattilaan epäilyttää, niin toffeen voi keitellä myös teflon-kattilassa esimerkiksi Suklaa-toffeeneliöiden ohjeella. Silloin toffeen kannattaa antaa jäähtyä kunnolla ennen kakun leikkaamista, ettei kakku leviä pitkin pöytää.

torstai 3. joulukuuta 2009

Raikas marianne-rahkakakku


Kävin Ihanien tomaattien luona vetämässä ruokaöverit intialaista / aasialaista ruokaa. Oli pariakin pääruokaa, ruokajuomana mangolassia ja kyljessä Pirkan valmiita naan-leipiä. Oltiin sovittu, että teen jotain kevyttä ja raikasta jälkkäriä vastapainoksi ja kaivelin muistikirjani uumenista tämmöistä ohjetta. Kakku olikin loistava lopetus aterialle ja muutenkin hyvä valinta, koska olen kerran aiemmin tehnyt sitä tarjottavaksi Tuulin kanssa, mutta Tuuli ei silloin päässyt maistelemaan kakkua.. vain tekemään. Ilkeää, tiedän. Ohje on peräisin Fazerilta ja löytyy mm. marianne crush -pussin kyljestä.

Marianne-rahkakakku

200 g suklaakeksejä
50 g margariinia sulatettuna

2 dl kuohukermaa
1 pss Fazer Marianne Crush -rouhetta
200 g rahkaa
5 liivatelehteä
1 dl kiehuvaa vettä

päälle:
400 g marjoja
1 dl sokeria
4 liivatelehteä
1 dl punaista mehua

Murenna keksit ja sekoita voisulan kanssa. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoittaa joukkoon marianne crush sekä rahka. Liota liivatelehtiä 5 minuuttia kylmässä vedessä, puristele ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kiehuvaan veteen. Sekoita liivateseos kevyesti käännellen marianne-vaahtoon ja kaada seos keksipohjan päälle. Anna hyytyä 2-3 tuntia tai kunnes rahkaseos on hyytynyt.
Soseuta marjat tehosekoittimessa sokerin kanssa. Liota liivatelehtiä 5 minuuttia ja puristele ylimääräinen vesi pois. Sulata liivatelehdet kiehuvaan mehuun. Helpoiten tämä käy niin, että sulattaa ne kiehuvaan veteen ja lisää siihen sitten punaista mehutiivistettä. Sekoita liivateliemi survottujen marjojen joukkoon ja kaada varovasti hyytyneen marianne-kerroksen päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa pari tuntia tai vaikka yön yli.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Suklaacroissantit


Pari kaveria tuli käymään ja halusin tehdä jotain todella helppoa tarjottavaa. Suklaacroissantteihin ei todellakaan tarvita useaa ainesosaa. Suklaapalojen sijaan sisuksiin voi laittaa vaikka Nutellaa, mutta miuta houkutti ylijäämäsuklaan napostelu. Menin puolisen vuotta sitten suklaan ostolakon (eli syödä saa muttei ostaa) ja leivontaan tarkoitettu suklaa on sallittu poikkeus lakkoiluun.

Suklaacroissantit
1 pkt voitaikinaa tai valmista croissant-taikinaa
muutama pala suklaata
muna voiteluun

Leikkaa sulaneesta ja kaulitusta voitaikinasta kolmioita. Aseta sopiva määrä suklaata (tai nutellaa) kolmion yhdelle laidalle ja pyöritä croissantiksi. Voitele munalla ja paista 225 asteessa kunnes croissantit ovat kullaruskeita.

torstai 19. marraskuuta 2009

Luumu-kaurapaistos

Sateisena ja kylmänä iltana tekee mieli herkutella jollain lämpöisellä ja helpolla. Tässä yks ilta tein näitä ja oli kyllä herkkuja! Jotenkin tuoksui koko kämppä jo ihan joululle. Nämä olivat kyllä ihan tuhottoman kuumia ja ois ehkä pitänyt tajuta se kun pidin kippoa patalapun avulla... Noh, seuraavana päivänä muisti syöneensä kun kieleen koski edelleen. Jos ei luumuista tykkää niin ne voi korvata vaikka puoliksi tai kokonaan omenoilla. Ohje on Pirkalta ja siitä tulee kaksi annosta.

Luumu-kaurapaistos
6-8 luumua
2 rkl sokeria
1 tl perunajauhoja
ripaus kanelia

pinnalle:
25 g margariinia
3 rkl kaurahiutaleita
3 rkl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Halkaise luumut, poista kivet ja lohko puolikkaat. Pane luumut voideltuihin uunivuokiin. Sekoita sokeri, perunajauhot ja kaneli keskenään. Kaada seos luumujen päälle.
Sekoita pehmeä margariini, kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja sokeri keskenään murumaiseksi seokseksi. Ripottele seos vuokaan. Paista uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa. Mie kokeilin semmosta Vainilla vaniljavaahtorahkaa ihan hyvin vuoksi ja hyvin sekin toimi.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Liekitetyt banaanit

Mie rakastan kiinalaista ruokaa ja tässä ihan lähellä olevaa kiinalaista ravintolaa tulee käytettyä aina kun laiskottaa ruoanlaiton suhteen. Siellä kun annoskoot on niin melkoset, että yhdestä annoksesta syö parikin kertaa.
Oon viettänyt perjantai-iltaani aika rauhallisesti lukien tenttiin ja pesten pyykkiä kun Juhakin on muualla ja teki mieli vähän herkutella. Kesällä olin kaverin luona kokkailemassa ja sain maistella liekitettyjä banaaneja, jotka maistui hieman samanlaiselle kuin kiinalaisten ravintoloiden ykkösjälkkäri friteerattu banaani jäden kanssa. Siitä asti on tehnyt mieli tehdä itekkin noita ja tänään ne sattui hyvin Kinkistä haetun kana-kung pon kanssa. Perjantai 13. päivä ei tällä kertaa merkinnyt huonoa onnea kun muistin ottaa paistinpannun pois liesituulettimen alta ja mein suoraan palokunnalle menevä palohälytinjärjestelmä ei alkanut huutamaan, jee!
Kaveri teki silloin cointreaun kanssa ja konjakkikin kuulemma sopii. Mie laitoin mitä hyllystä löyty ja omaan suuhun sopi, tällä kertaa likööri 43:sta. Ohje on kahdelle.

Liekitetyt banaanit

2 banaania
1 rkl margariinia
½ dl viskiä, konjakkia, cointreuta, likööri 43:sta tms
1 tl fariinisokeria

Vaniljajäätelöä ja vaahterasiirappia tarjoiluun

Leikkaa banaanit pitkittäissuunnassa kahtia. Paista banaaneja paistinpannulla margariinissa molemmilta puolilta kunnes pinta on kullanruskea. Kaada viinakset pannulle ja (MUISTA! EI liesituulettimen alla) tuikkaa tulitikulla tuleen. Anna palaa rauhassa loppuun.
Asettele banaanit lautaselle, ripottele päälle fariinisokeria ja herkuttele jäätelön sekä siirapin kera.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Paholaisen piirakka

Mie opiskelen Helsingin yliopistossa ja oon mukana osakunnan jutuissa. Lauantaina juhlittiin miun luona osakunnan daamipäivällisten etkoja ja ne alkoi jo kolmelta, joten tein vähän tarjottavia ettei ihan nälissämme mennä juhlimaan. Daamipäivällisillä ideana on siis se, että miehet suunnittelevat yllätysteeman mukaisen ohjelman ja sen ympärille kootaan kolmen ruokalajin illallinen kaikkine ohjelmineen. Ja tietenkin miehet tekee kaiken ja naiset vaan istuu ja nauttii. Keväisin on sitten aina herrapäivälliset.
Etkoille saapuikin naisia sankoin joukoin ja Välimeren pannarin sekä karpaloboolin lisäksi tämä Paholaisen piirakka maistui oikein hyvin. Mitä nyt kaikelta laittautumiselta kerkesin kuulemaan... Ensimmäiset daamit kun saapui paikalle niin emännällä oli vielä hiukset märkinä ja verkkarit jalassa. Onneks kaverit auttoivat hiustenlaitossa.

Paholaisen piirakka

5 dl vehnäjauhoja
4 3/4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 dl kaakaojauhetta
50 g margariinia sulatettuna
2 ½ dl vettä
3 munaa
marianne-crushia

kuorrutus:
230 g tomusokeria
70 g pehmeää margariinia
4 rkl maitoa
2 tl vaniljasokeria
marianne-crushia

Sekoita kuivat aineet keskenään (marianne-crushia lukuunottamatta) ja lisää margariini sekä vesi vatkaten. Miulla meinas taikina kiivetä sähkövatkainta pitkin ylös, että kannattaa vatkailla vähän kerrallaan. Lisää munat ja vatkaa pari minuuttia. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja ripottele marianne-crushia reilu puoli pussillista leivinpaperille. Kaada taikina päälle. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.
Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään (marianne-crushia lukuunottamatta) ja levitä pohjan päälle. Halutessasi tee haarukalla kuvioita. Itelläni oli kiirus suihkuun niin ripottelin vaan marianne-crushit päälle. Leikkaa palasiksi ja nauti!

ps. Tänä vuonna teemana oli Neuvostoliitto. Aikaisempia teemoja on ollut mm. kieltolaki, kauhu, elokuvan kuvaukset ja murhamysteeri. :)

perjantai 6. marraskuuta 2009

New York -juustokakku

Nyt kun sain vaalikiireet ohi niin sain viimein siivottuakin, jotta kehtasi kutsua kavereita kylään synttärikakulle. Varsinainen synttäripäivä oli jo sunnuntaina jolloin olin anoppilassa viikonlopun vietossa. Oli ihan mahtiaamu, sain aamupalaksi prinsessakakkua, skumppaa, teetä ja pinkkejä domino-keksejä. Edellisenä iltana oltiin juhlimassa ja huvittavinta oli, että olin mein porukasta vanhin ja ainoa, jolta kysyttiin papereita - K-18 paikkaan! :)

Mutta siis kakkuasiaan.. Mie tykkään eniten juustokakuista ja päätinkin tarjota kavereille kakkukaffet kun huomenna on sitten muuten pirskeitä niin ei nyt jaksa sen enempää juhlia. Tän helpompaa juustokakkua tuskin on olemassa, ainekset vaan sekaisin ja uuniin. Ei edes mitään vatkaamista tai liivatteita. Yksi vieraista ei syö liivatetta, niin käytin tuorejuustona Violaa kun se taitaa olla ainoa, jossa sitä ei ole. Kakku on myös melkeinpä parempaa seuraavana päivänä, joten voi hyvin tehdä ajoissa. Ohje on MeNaisista ja kuudestaan syötiin vaikka ohje väittää olevan 12 annosta :)

New York - juustokakku
10 digestive-keksiä
30 g margariinia
1 (luomu)sitruuna
600 g Philadelphia-juustoa tai muuta tuorejuustoa
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl sokeria

pinnalle:
2 dl kermaviiliä
1 dl maitorahkaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai nuiji ne muovipussissa. Sulata margariini ja sekoita se keksimuruihin. Laita leivinpaperia irtopohjavuoan pohjalle ja levitä seos vuoan pohjalle ja reunoille ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.
Tee sillä aikaa täyte. Raasta sitruunasta ohut kuorikerros. Sekoita juusto, munat, sokerit ja kuoriraaste yhteen. Kaada seos jäähtyneelle pohjalle ja paista uunissa 50 minuutista tuntiin kunnes kakun pinnalle ilmestyy ruskeita pilkkuja. Anna kakun jäähtyä 15 minuuttia.
Sekoita täytteen ainekset ja kaada seos juustokakun päälle. Paista vielä 15 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja siirrä se kylmään vähintään 8 tunniksi ennen tarjoamista.

Mikäli haluat, kermaviilitäytteen voi jättää pois kokonaan tai korvata esim. vadelmamelballa, jota jokainen voi kaataa kakkupalasen päälle. Vadelmamelbaan tarvitset vadelmia ja tomusokeria, jotka vain sekoitetaan keskenään sauvasekoittimella.