perjantai 8. tammikuuta 2010

Paljastuksia!


Jonkin aikaa sitten Ihanat tomaatit haastoivat miut kertomaan seitsemän paljastusta eli asiaa, jota blogin lukijat ei tiedä. Miusta tuntuu et suurin osa lukijoista taitaa olla miun tuttuja, mutta ehkä näistä ei kaikki tiiä kaikkia. Here goes...

1. Opiskelen kuudetta vuotta matematiikkaa yliopistolla. Miusta tulee isona matematiikan opettaja. Opiskelussa miusta on kuitenkin parasta osakunta. Mie omistan huomattavasti enemmän keittokirjoja (28) kuin opiskelukirjoja (2).

2. Mie oon ollut kahdesti vaihtarina Espanjassa, viime keväänä Madridissa ja lukuvuoden 02/03 Caceresissa. Caceresista miut oikeastaan lähetettiin kotiin viikkoa ennen oikeaa lähtöä sääntöjen rikkomisesta, mutta seoä onkin jo niin pitkä juttu, että jääkööt vaan tälläseks teaseriksi. Mie haluaisinkin opiskella sivuaineena espanjalaista filologiaa, mutta pääsykokeissa ei oo tärpännyt.

3. Mie oon kotoisin Lappeenrannasta, mutta asunut Helsingissä kohta kuus vuotta. Näinä kuutena vuotena olen muuttanut viisi kertaa ja kuun lopulla tulee kuudes.

4. Mie oon mielestäni sillein sopivalla tavalla nörtti. Parhaat lahjat on löytyny googlettelemalla Gift for a boyfriend jne. Tajuun tietokoneistä ehkä keskiverto-pimua enemmän, vaikka hermot meneekin tietokoneen kanssa aika helposti...


5. Mie omistan voikirnun, jota käytän sateenvarjotelineenä. Olin tosi fiiliksissä kun Strömsössä tehtiin syksyllä voikirnusta maalaamalla sateenvarjoteline, miulla on toi ollu käytössä jo vuosia! :) Edelläkävijä.

6. Olen erittäin paljon tapojeni uhri. Mie otan Subwayssa aina saman subin, kiinalaisessa aina saman annoksen... Muutenkin olen aika rajoittunut ruokien suhteen, en juo teetä ilman maitoa enkä syö ikinä oliiveja, sinihomejuustoa ehkä juo olutta.

7. Mie rakastan karaokea ja singstaria vaikka en osaa laulaa. Olen huomannut et shöy paranee kun riehuu ja pomppii tarpeeksi. Ainakaan enää ei lähikuppilassa käsketä menemään kotiin harjoittelemaan (mitä on siis myöskin kerran käynyt).

Noniin, eiköhän se ollut siinä. Huimia ja jännittäviä paljastuksia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti